EU:n tekoälyasetuksen eli AI Actin läpinäkyvyysvelvoitteita on sovellettu 2.8.2026 alkaen. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan, että korkeariskisten tekoälyjärjestelmien velvoitteita lykättiin, ja siksi moni yritys teki sen johtopäätöksen, ettei mitään oikeastaan tapahtunut. Vastuullisuustyön kannalta johtopäätös menee juuri toisin päin: se osa tekoälysäädöksestä, joka astui voimaan elokuussa 2026, osuu vastuullisuusviestinnän ytimeen.
Mikä siis muuttui ja mikä ei?
Elokuun alussa tuli sovellettavaksi tekoälyasetuksen artikla 50, joka käsittelee läpinäkyvyyttä. Se on asetuksen laajimmin sovellettava osa, sillä se koskee tekoälyjärjestelmien kehittäjien lisäksi myös niitä, jotka vain käyttävät järjestelmiä omassa työssään. Eli käytännössä aika lailla jokaista organisaatiota, asiantuntijaa ja työntekijää.
Samaan aikaan niin sanottu Digital Omnibus on AI, siirsi korkeariskisten järjestelmien velvoitteita eteenpäin. Rekrytoinnin, luotonannon ja henkilöstön arvioinnin kaltaisten käyttötapausten raskaammat vaatimukset tulevat sovellettaviksi joulukuussa 2027, ja tuotteisiin sisäänrakennettujen järjestelmien elokuussa 2028.
Lykkäys on siis todellinen, mutta se ei koske läpinäkyvyysvelvoitetta. Jos käytät omassa työssäsi tekoälyä sisällöntuotantoon, taustatutkimukseen tai analyyseihin, lykkäys ei koske teitä. Näiden suhteen pitää homman olla siis jo hoidossa.
Miksi juuri vastuullisuusviestintä?
Artikla 50 asettaa velvoitteen merkitä tekoälyllä tuotettu tai muokattu teksti, joka julkaistaan yleisölle ja käsittelee yleistä etua koskevaa asiaa.
”Yleinen etu” kuulostaa väljältä käsitteeltä, mutta kannattaa kurkata, mitä Euroopan komissio sen alle listaa. Aiheita ovat muun muassa ympäristönsuojelu, terveys, kuluttajaturvallisuus, perusoikeudet, julkiset palvelut ja taloudelliset sekä tieteelliset kehityskulut, joista voidaan käydä julkista keskustelua.
Kuulostaa kohtuullisen tarkalta kuvaukselta vastuullisuusviestinnän perussisällöistä, eikö vaan?
Päästöistä ja ilmastotavoitteista kertova teksti, toimitusketjun ihmisoikeuksia käsittelevä osio, kiertotalousratkaisun kuvaus tai vastuullisuusraportin kerronnallinen tekstiosio – kaikki nämä ovat lähtökohtaisesti yleistä etua koskevaa julkaistua tekstiä. Kun niitä tuotetaan tekoälyn avulla, ollaan läpinäkyvyysvelvoitteen ytimessä eikä sen reunalla. Vastuullisuussisällön perusteella ihmiset tekevät päätöksiä kuluttajina, työntekijöinä, sijoittajina ja äänestäjinä. Siksi lainsäätäjä katsoo tätä sisältötyyppiä tarkemmin.
Poikkeus vahvistaa jälleen kerran säännön
Tässä tulee se kohta, joka kannattaa lukea kahdesti.
Merkintävelvoitetta ei sovelleta, jos tekoälyllä tuotettu teksti on käynyt läpi ihmisen tekemän arvioinnin tai toimituksellisen valvonnan ja jos nimetty taho kantaa julkaisusta toimituksellisen vastuun.
Komissio täsmentää molemmat. Ihmisarviointi tarkoittaa sisällön asiaosuuden tarkastelua sellaisen ihmisen toimesta, jolla on aiheeseen liittyvää tietoa ja ammatillista harkintaa. Pintapuoliset, muodolliset tai tekniset tarkistukset kuten oikoluku eivät riitä. Toimituksellinen vastuu tarkoittaa, että vastuullinen taho pystyy hyväksymään, muuttamaan tai hylkäämään sisällön ja kantaa siitä lopullisen vastuun.
Luepa nyt vielä kertaalleen edellä kuvatut kriteerit ja korvaa mielessäsi sana ”teksti” sanalla ”vastuullisuusväite” ja/tai “vastuullisuusviesti”.
Asiaan perehtynyt ihminen tarkistaa väitteen sisällön. Nimetty taho vastaa siitä, että se pitää paikkansa. Tämä on täsmälleen se prosessi, jolla vastuullisuuspesu estetään. Ei siksi, että laki niin sanoo, vaan siksi että vastuullisuusväite on lähtökohtaisesti tarkistettava väite. Luku tarvitsee lähteen, tavoite tarvitsee perusvuoden, vertailu tarvitsee laskentarajan.
Toisin sanoen: organisaatiolla, jonka vastuullisuusviestintä on kunnossa, tekoälyasetuksen läpinäkyvyysvelvoitteen perustaso on jo pitkälti hoidettu. Ja organisaatiolla, joka joutuu nyt rakentamaan tarkistusketjun tekoälyasetuksen takia, tulee samalla rakennettua se, mikä vastuullisuusväitteiltä olisi aina pitänyt vaatia.
Tämä on hyvä uutinen niille, jotka tekevät työn huolella. Se on epämukava uutinen niille, joilla vastuullisuussisältöä on tuotettu nopeasti, isoina määrinä, ilman aitoa ymmärrystä ja ohuella tarkistuksella.
Mikä pitää merkitä joka tapauksessa?
Ihmisarviointipoikkeus koskee siis tekstiä. Kolme asiaa jää sen ulkopuolelle, ja ne kannattaa tietää.
Realistiselta näyttävä tekoälykuva, -video tai -ääni eli ns. deepfake on merkittävä näkyvästi viimeistään silloin, kun ihminen kohtaa sen ensimmäisen kerran. Merkintää ei voi piilottaa käyttöehtoihin tai julkaisun loppuun, eikä sitä voi korvata yleisellä linjauksella toisaalla. Vastuullisuusviestinnässä tämä tulee vastaan yllättävän usein, koska ilmastoaiheita kuvitetaan mielellään dramaattisesti ja isolla pensselillä.
Tässä kannattaa muuten muistaa, että kuvan harhaanjohtavuutta arvioidaan myös kuluttajansuojan puolella. Siitä näkökulmasta merkintä ei pelasta kuvaa, jos kuva itsessään liioittelee.
Chatbotit ja tekoälyavustajat. Käyttäjälle on kerrottava heti keskustelun alussa, että vastapuolena on tekoäly, ellei se ole ilmeistä. Komission mukaan tätä poikkeusta on tulkittava suppeasti.
Tunteentunnistus ja biometrinen luokittelu. Jos järjestelmä päättelee ihmisten tunnetiloja tai luokittelee heitä biometrisen datan kuten kasvojen tai äänen perusteella, siitä on kerrottava niille, jotka sille altistuvat. Tämä tuntuu kaukaiselta, mutta kannattaa tarkistaa omista palaveri- ja litterointityökaluista, onko niissä äänestä tehtävää tunneanalyysia. Työpaikoilla tunteiden päättely on nimittäin kielletty kokonaan, eikä kysymys ole silloin enää merkinnästä. Pelkkä litteroidun tekstin analysointi ei kuulu tähän, koska määritelmä edellyttää biometristä dataa.
Entä vastuullisuusraportointi?
Raportoinnin suhteen on hyvä olla tarkkana, koska aiheesta liikkuu jo epätarkkaa tietoa.
Tekoälyasetus ei ole raportointistandardi. VSME- tai ESRS-standardeissa ei ole tekoälyä koskevia omia tiedonantovaatimuksia, eikä tekoälyn käyttö sellaisenaan ole raportoitava asia.
Raportointityössä tekoäly tulee vastaan kahdesta suunnasta.
- Raportin tekstisisältö: jos raportin kertova sisältö on tuotettu tekoälyn avulla, kyseessä on yleistä etua koskeva teksti ja tällöin pitää tarkistusketjun ja vastuunjaon olla kunnossa sekä selkeästi jossain ilmaistu.
- Hallintotapa-osio: raportin G-osaan on järkevää kirjata avoimesti tekoälyn käytön periaatteet, vastuunjako ja osaamisen kehittäminen. Ne kun kuuluvat luontevasti liiketoiminnan menettelytapoja ja hallintoa käsittelevään kokonaisuuteen, samaan seuraan kuin muut organisaation eettiset toimintaohjeet.
Tekoälyn ympäristövaikutus on myös asetuksessa mukana, mutta pehmeästi. Artikla 40 velvoittaa komission pyytämään standardeja resurssitehokkuuden raportoinnista, mutta ne kohdistuvat suuririskisiin järjestelmiin ja mallien kehittäjiin, eivät järjestelmien käyttäjiin, eikä yhtään standardia ole vielä valmiina. Artikla 95 kannustaa vapaaehtoisiin käytäntöihin, joissa tekoälyn ympäristövaikutusta arvioidaan ja minimoidaan, ja ne voivat koskea myös käyttäjäorganisaatioita. Mallien tarjoajien on jo nyt dokumentoitava mallien tiedossa oleva tai arvioitu energiankulutus, ja juuri tästä suunnasta tieto oman käytön jalanjäljestä voi joskus tulla saataville. Toistaiseksi rehellinen vastaus kysymykseen ”paljonko teidän tekoälyn käyttö kuluttaa” on, että sitä ei voi vielä laskea luotettavasti.
Osaaminen on osa vastuuta
Yksi asetuksen vähemmän puhuttu kohta on artikla 4, joka on ollut voimassa jo helmikuusta 2025. Se velvoittaa tekoälyä käyttäviä organisaatioita huolehtimaan henkilöstön tekoälyosaamisesta. Omnibus lievensi muotoilua kesällä 2026: velvoite on tukea osaamisen kehittymistä, eikä se edellytä tietyn tason takaamista yksittäiselle henkilölle. Velvoite itsessään säilyi.
Vastuullisuustyön kielellä tämä on sosiaalisen vastuun kysymys. Työntekijä, joka ei tiedä missä työkalun raja menee, on riski sekä itselleen että organisaatiolle. Osaaminen on myös se juttu, mikä tekee ihmisarvioinnista oikeaa arviointia eikä muodollista kuittausta.
Mistä liikkeelle?
Kolme asiaa riittää alkuun.
1 Kirjoita ylös, mihin tekoälyä käytetään. Ei tyhjentävää työkalulistaa, koska nykyään jokaisessa työkalussa on tekoälyä ja lista vanhenee kuukaudessa. Riittää, että tiedätte mihin työvaiheisiin sitä käytetään ja missä sen rooli on sisällöllinen.
2 Päätä, kuka tarkistaa ja kuka vastaa. Tämä on koko asian ydin. Nimi, ei rooli abstraktina. Ja sen verran dokumentointia, että kysyttäessä pystyy kertomaan kuka tarkisti mitä ja milloin.
3 Kerro asiasta avoimesti. Yksi julkinen linjaus, johon voi viitata sisällöistä, on kevyempi ja uskottavampi kuin jokaiseen tuotokseen liimattu merkintä.
Me teimme itse juuri näin. Betteran tekoälylinjaus kertoo, missä ja miten tekoälyä hyödynnämme ja mitä jätämme sillä tekemättä. Viittaamme linjaukseen sisällöistämme, ja annamme sen asiakkaille toimeksiantojen liitteenä. Voit lukea sen täältä.
Lopuksi
Tekoälyasetusta on helppo lukea listana velvoitteita, joita pitää täyttää. Vastuullisuustyössä siihen kannattaa suhtautua toisin.
Yleisö tuskin enää tässä vaiheessa loukkaantuu siitä, että tekoälyä on käytetty. Se voi kuitenkin loukkaantua siitä, että vastuullisuusväitteen takana ei ollut ketään. Läpinäkyvyys tekoälyn käytössä on lopulta sama asia kuin läpinäkyvyys siinä, kuka sisällöstä vastaa. Ja se on ollut kaiken viestinnän perusvaatimus jo pitkään ennen kuin tekoälystä alettiin puhua.
Tämän tekstin taustatutkimuksessa ja luonnostelussa on käytetty tekoälyä. Sisällön on tarkistanut ja viimeistellyt Betteran asiantuntija. Näin käytämme tekoälyä: https://www.bettera.fi/tekoalyseloste/
Lähteet
- Euroopan komissio: Transparency obligations under Article 50 of the AI Act (FAQ, päivitetty 24.7.2026)
- Euroopan komissio: Guidelines on transparency obligations for providers and deployers of AI systems (20.7.2026)
- Asetus (EU) 2024/1689 (tekoälyasetus), erityisesti artiklat 4, 40, 50 ja 95
- Asetus (EU) 2026/1744 (Digital Omnibus on AI), voimaan 27.7.2026
- Traficom: tekoälyasetuksen kansallinen valvonta Suomessa
Kuva: Jan van der Wolf (Pexels) https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/kaukoputki-sininen-taivas-optinen-instrumentti-lahikuva-10213418/