Suuryritysten kiristyvät yritysvastuuvaatimukset heijastuvat koko arvoketjuun. Varmista kilpailukykysi ja ota muutos haltuun ajoissa.
Kestävän liiketoiminnan muutosaalto vyöryy nyt pk-yrityksiin:
Suuret yritykset raportoivat pian pakollisesti koko arvoketjunsa yritysvastuusta (CSRD)
Yhteistyökumppaneilta ja alihankkijoilta vaaditaan samoja vastuullisia käytäntöjä kuin suuryrityksiltä
Kilpailutuksissa kestävä liiketoiminta on yhä tärkeämpi valintakriteeri
– isot yritykset eivät enää voi valita kumppania, jonka vastuullinen toiminta on epävarmaa
Rahoittajat ja vakuuttajat edellyttävät yritysvastuun todentamista
Viherpesuväitteiden valvonta koskee kaikkia yrityksiä
Vaikka pk-yrityksenä et vielä ole lakisääteisen raportoinnin piirissä,
kestävän liiketoiminnan kehittäminen on kriittistä menestyksesi kannalta.
Perustaja & kestävän liiketoiminnan asiantuntija
Suvi on markkinoinnin, kasvun ja muutosjohtamisen ammattilainen 20 vuoden kokemuksella. Hän on työskennellyt sekä B2C- että B2B-markkinoinnin parissa Tuloksella ja Differolla. Parhaillaan hän toimii Hopkinsin hallituksessa.
Sydäntä lähellä hänellä ovat isojen yritysten vastuullisuusmarkkinoinnin asiakaslähtöiset strategiat ja suunnitelmat, muutosjohtaminen vastuullisuuteen sekä pk-yritysten johdon ja hallituksen herättely vastuullisuustielle.
Työn alla hänellä on kestävän kehityksen ja vastuullisuuden opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Suvi puhuu erityisesti muutoksesta kohti vastuullisuutta sekä sen vaikutuksesta liiketoiminnan tuloksellisuuteen
Suvin yhteystiedot
suvi.johansson@bettera.fi
p. +358 40 594 0517
Perustaja & kestävän liiketoiminnan asiantuntija
Marika on markkinoinnin ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella. Hän on perustanut ja kasvattanut markkinointitoimisto Grapevinen ja on edelleen sen aktiivinen omistaja. Marika vaikuttaa myös koko alan tulevaisuuteen markkinointiliitto MARKin hallituksen puheenjohtajana.
Markkinoinnissa hänen erityisosaamisalueitansa ovat strategiat, suunnitelmat, digitaalisuus, sisällöt, some ja jalkautukset erityisesti B2C-brändien näkökulmasta.
Marika on vastuullisen markkinoinnin asiantuntija ja hän on suorittanut Vastuullisen markkinoinnin ja viestinnän sertifikaatin. Hän puhuu erityisesti teemoista vastuullisuususkottavuus ja rehellisyys.
Marikan yhteystiedot
marika.siniaalto@bettera.fi
p. +358 45 674 4768
Perustaja, toimitusjohtaja & juristi
25 vuotta yritysten, julkishallinnon sekä järjestöjen arkikielisenä kumppanina juridiikassa.
Elina auttaa asiakkaittaan lakiasioissa, jotka liittyvät myyntiin, markkinointiin, viestintään, tietosuojaan sekä sisällöntuotantoon, erityisesti tekijänoikeuksiin liittyen, tekoälyn sääntelyä unohtamatta.
Asiakkailtaan ja esitystensä kuulijoilta Elina saa positiivista palautetta inspiroivasta ja arkikielisestä otteestaan juridiikan maailmaan. Elinan Markkinointijuridiikka -kirjasarja on palkittu Kultasulka-kilpailussa.
Erityisen ilahtuneita Elinan kanssa työskennelleet ovat olleet siitä, ettei hän rajoitu tarkastelemaan asiakkaan tilannetta lainsäädännön näkökulmasta, vaan osana laajempaa kokonaisuutta, liiketoimintatavoitteet edellä.
Elinan yhteystiedot
elina@elinakoivumaki.com
p. +358 40 555 3579
Nykytilan hahmottaminen ja tavoitteet
VSME-viitekehyksen hyödyntäminen tarpeisiisi
Käytännönläheinen yritysvastuuohjelma
Selkeät mittarit ja seurantatyökalut
Sopimusten ja käytäntöjen päivitys vastaamaan kumppanien vaatimuksia
Code of conduct -ohjeistukset
Riskienhallinta ja compliance
Yritysvastuun integrointi liiketoimintaan
Tehokkaat johtamiskäytännöt
Henkilöstön osallistaminen
Kestävän kehityksen mahdollisuuksien tunnistaminen
Yritysvastuuviestintä eri sidosryhmille
Luotettava Green Claims -viestintä
Kestävän liiketoiminnan brändihyötyjen varmistaminen
Tee 10 minuutin itsearviointi ja saat:
Kartoitus auttaa sinua ymmärtämään, mihin kannattaa keskittyä ensin ja miten voit kehittää kestävää liiketoimintaa osana normaalia toimintaasi.
Juuri nyt on aika toimia. Kun tavoitteenasi on tehdä bisnestä kestävämmin, innostaa henkilöstä vastuullisuuteen tai viestiä hyvistä teoista, meiltä löytyy apu.